Vuosina 1992 ja 1993 vaasalainen Veljeskuoro vieraili Tampere-aktiossa. Tilaisuudet järjestäneen Hämeen Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen paikallisosaston toimikunta antoi Risto Muhoselle, idean isälle, ja Jarmo Nurmiselle tiedustelutehtävän: voisiko laulavan miesryhmän perustaa myös Tampereelle. Jo marraskuussa 1993 kuusi innokasta veljeä lauloivat vanhoja hengellisiä lauluja Elna Muhosen johdolla Liisa ja Valto Käkelän kotiseuroissa.
Veljille varattiin harjoittelupaikka Lähetyskodilta. Ensimmäiset harjoitukset pidettiin 23.1.1994 ja ensimmäinen esiintyminen oli 8.2.1994 Kansanlähetyksen järjestämässä iltatilaisuudessa Tampereen Vanhassa kirkossa. Kevään kuluessa lauluryhmästä muodostui viidentoista veljen kuoro. Moni heistä on vieläkin mukana.
Puolisen sataa kuorolaista laulaa ”niitä hyviä vanhoja hengellisiä lauluja”. Viestiveljet on kasvanut vuosien saatossa ja tällä hetkellä laulajia viitisenkymmentä. Kuoroa johtaa tällä hetkellä Jarmo Ojanperä. Yksiääniset esitykset vaativat paljon sinnikästä harjoittelua. Säestykset hoidetaan akustisella kitaralla, kosketinsoittimilla, harmonikalla, joskus mukana on myös viulu, saksofoni ja baritoni.
Viestiveljien lauluja on tallennettu CD- ja C-kasettimuotoon. ”Mä tahdon riemuin laulaa” julkaistiin vuonna 2003, ”Lauluja armosta ristin ja veren” 2005, ”Kun Jeesus saapuu” 2008, ”Elävän veden virret” 2011, Sinua siunaten 2014 ja Taivaasta viestin toivat 2016. Viestiveljien kustanne on myös Viestikvartetin äänite ”Lauluni kiitosta soi” vuodelta 2006 sekä Uskonveljien Armon sanomaa 2014.
Elokuussa 2007 Viestiveljet lauloivat ja laulattivat yleisöä Vanhan kirjastotalon puistossa. TV7 taltioi tilaisuuden. Sitä on esitetty useaan otteeseen ja tallennettu myös DVD-videoksi. Viiden vuoden kuluttua, 2012, TV7 taltioi Laikun lavalta uudemman kerran lauluamme, sekä 2017. Television kuvaruudulla se on nähtävänä silloin tällöin, mutta TV7:n arkistosta tietokoneella molemmat tilaisuudet saa kuultavaksi ja nähtäväksi milloin vain ja missä vain, vaikkapa Siperiassa tai Etelä-Amerikassa.
Viestiveljet rekisteröitiin yhdistykseksi kesäkuussa 2005. Tämä siksi, että toiminnan laajentuessa asioiden hoito rekisteröitynä yhdistyksenä on helpompaa ja antaa uusia toimintaedellytyksiä. Rekisteröinnistä huolimatta kuoron hengellinen pohja ja työnäky ovat säilyneet ennallaan. Kutakin veljeä kannustetaan toimimaan omassa seurakunnassaan. Viestiveljien ensisijaisena tehtävänä on evankeliumin julistaminen sanoin ja sävelin sekä toistensa tukeminen elämän tiellä.
Viestiveljet sai alkunsa Tampereen Kansanlähetyksen piirissä, tehden yhteistyötä sen kanssa ja harjoittelee sen Lähetyskodin tiloissa. Silti kuoro on yhteiskristillinen. Mukana on veljiä useista eri kirkkokunnista ja myöskin esiintymisiä on eri seurakunnissa. Eniten lauletaan ja julistetaan Pirkanmaalla, mutta myös muualla – etäisimmillään on käyty Rovaniemellä ja rajojen ulkopuolella Venäjällä. Toiminnan päämääränä on tavoittaa mahdollisimman moni Jumalaa etsivä ihminen. Tässä työssä ei ole kirkkokuntarajoja! Kristityillä on yhteinen tehtävä ja päämäärä: toteuttaa Kristuksen antamaa lähetyskäskyä.
Viestiveljet on ottanut tehtävän vastaan kiitollisena ja pyytää ystävien esirukousta työlleen.
Viestiveljet harjoittelevat Hämeen Ev.Lut. Kansanlähetyksen tiloissa – Hämeenpuisto 41 B 22, 33200 TAMPERE – tiistaisin yleensä klo 18